Huomenna minä täytän 36 – ja sydän on täynnä

Huomenna on minun syntymäpäiväni. Kolmekymmentäkuusi vuotta maailmassa – eikä voisi olla lempeämpää hetkeä pysähtyä ja sanoa: kiitos.

En ole koskaan ollut numeroiden ystävä, mutta tänä vuonna tuntuu, että tämä ikä ei ole vain luku – vaan tunne. Se on pehmeä, rauhallinen, lämmin.
Se ei huuda, ei kiirehdi, ei vertaa. Se vain on. Ja minä saan olla sen sisällä.

Minulla on koti. Ei pelkkä asunto tai seinät, vaan oikea koti.
Koti, joka on rakennettu yhdessä miehen kanssa, jonka katseessa on turva.
Koti, jonka arki ei ole täydellistä, mutta juuri meille oikeanlaista.

Ja sitten on vielä hän – täydellinen tytärpuoli.
Hän, joka on tuonut elämääni uudenlaista rakkautta ja opetellut kulkemaan kanssani tätä yhteistä matkaa. Hänessä on iloa, voimaa ja vilpittömyyttä. Hän tekee minusta paremman aikuisen, vähän lempeämmän ja vähän rohkeamman.

36-vuotiaana en enää tavoittele sitä, mitä luulin tarvitsevani.
Sen sijaan tunnistan, mitä minulla jo on – ja kuinka kallisarvoista se kaikki on.
Olen oppinut pysähtymään. Olen oppinut sanomaan "ei" silloin, kun tarvitsen omaa tilaa. Ja ehkä tärkeimpänä – olen oppinut sanomaan "kyllä" elämälle, silloinkin kun se ei näytä siltä kuin olin kuvitellut.

Tänään – tai huomenna – puhallan kynttilät ja toivon. En suuria asioita, en villejä unelmia.
Toivon, että saan jatkaa tätä arkea, näiden ihmisten kanssa.
Toivon terveyttä, hiljaisia aamuja, naurua keittiössä ja niitä hetkiä, kun kaikki tuntuu juuri oikealta.

Jos olet joskus miettinyt, miltä tuntuu olla kolmekymmentäkuusi, niin minulle se tuntuu tältä:
Ihanalta. Kiitolliselta. Kotoisalta.