Kaksi viikkoa lomaan – mitä jos loma alkaisikin jo nyt?

Tänään huomasin kirjoittavani kalenterin kulmaan: "kaksi viikkoa lomaan." Se tuntuu melkein kuin portti toiseen maailmaan – siihen, jossa aamut ovat hitaita ja illat venyvät auringon mukana. Mutta sitten havahduin: miksi odotan, että loma "alkaa"? Miksi en voisi alkaa elää sen fiiliksen mukaan jo nyt?

Tässä kahden viikon rajatilassa on jotain jännittävää. Vielä on työtä, tehtäviä, ehkä muutama tapaaminen ja ne kuuluisat "vielä nämä pitää hoitaa ennen lomaa" -asiat. Mutta samalla – mieli karkaa jo. Se haistaa jo grillatut kesäillat, kirjan kannet pihatuolilla, kesätuulen hiljaiset hetket.

Ja silloin syntyy kysymys: voisiko tämän siirtymävaiheen elää lempeämmin?

Olen alkanut tehdä pieniä kesäloma-muistutuksia itselleni. Syön lounaan ulkona, vaikka sitten vain portaan reunalla. Laitan soimaan sen yhden kappaleen, jonka tahdissa olen fiilistellyt terassilla niin monena kesänä. Kävelen hieman pidempää reittiä kotiin, vain siksi, että ilma tuntuu erilaiselta.

En odota enää, että "sitten kun." Tuntuu, että elämässä menee helposti niin – kaikki alkaa sitten, kun…
Mutta mitä jos loma ei olekaan hetki kalenterissa, vaan mielentila, johon voi alkaa virittäytyä etukäteen? Ei tarvitse hypätä suoraan työmoodista vapaalle, jos voi alkaa liukua sinne, kevyesti.

Tänään aion juoda iltateeni ulkona. Istun pihan varjoisimpaan kohtaan ja annan itselleni pienen maistiaisen lomasta. En tarvitse vielä kaikkea – riittää, että olen tässä. Tässä hetkessä, jossa kevät kääntyy kesäksi, ja minä alan hellittää.

Loma tulee kyllä. Mutta minä aion jo nyt olla vähän enemmän vapaa.