Kesäarki – silloin kun ei tapahdu mitään, mutta silti tapahtuu kaikki

Kesäarki on vähän niin kuin kirja, jonka sivut ovat tyhjiä – mutta ne täyttyvät hiljalleen, kuin huomaamatta. Ei tarvita suunnitelmia, ei edes kalenteria. On vain tämä päivä. Tämä hetki.

Aamut ovat hitaita. Voi syödä aamupalaa ulkona, villasukat jalassa, kahvikuppi kädessä, vaikka kello olisi jo lähes lounasaika. Kukaan ei hoputa. Joku selaa kirjaa, toinen maalaa kiveä vesiväreillä. Kaikki ovat tavallaan vähän unessa, mutta hyvällä tavalla.

Pyykit kuivuvat narulla, ja taustalla sirkat sirittävät. Lapset juoksevat vuorotellen ulos ja sisään – "Saanko jäätelön?" "Saako mennä laiturille?" "Kato, tää ötökkä!"

Kesäarki on silloin, kun ei ole kiire minnekään.
Kun lounas on mitä kaapista löytyy, ja päiväunet voi ottaa riippumatossa. Kun ei haittaa, jos lattialle jää hiekkaa tai ruokapöydälle mansikkamehutahra.

Kesäarki tuo mukanaan jonkinlaista vapautta. Vapautta olla juuri siinä rytmissä kuin keho ja mieli kulloinkin kaipaavat. Ja silloin huomaa, miten paljon kauneutta löytyy juuri siitä tavallisesta:

– Siitä, kun tuuli heilauttaa verhoa juuri, kun olet ottamassa torkkuja.
– Siitä, kun joku tuo paljaat varpaat syliin ja haluaa vain olla hetken.
– Siitä, kun huomaat, ettei ole mitään tekemistä – ja se onkin ihan täydellistä.

Kesäarki ei ole tylsää. Se on latautumista. Palautumista.
Pientä onnea, joka jää iholle niin kuin auringon valo pitkän päivän jälkeen.

Tänä kesänä yritän olla suunnittelematta liikaa.
Haluan antaa päiville tilaa muotoutua, elämälle mahdollisuuden yllättää.
Sillä joskus parhaat muistot syntyvät juuri niistä päivistä, joita ei ensin pitänyt edes olla.